Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2017
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

RSS

 la 18.2, Tutustuminen Montevideoon
20.02.2017 11:00 | J&J

Varhain aamusta saavuttiin Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon. Uruguay on Argentiinan pieni naapuri, sillä maan pinta-ala on noin puolet Suomen pinta-alasta ja asukkaita on noin 3,3 miljoona. Päätimme ottaa itsenäisen kävelytourin, mikä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, kun turisti-info jakoi hyvän brosyyrin ja etäisyydet vanhassa kaupungissa ovat pieniä. Näimme kaikki pääkohteet, mihin ohjatut turistikierroksetkin menivät, kuten esim. Plaza Independencia ja Plaza Constitution. Kävimme myös hiljentymässä katedraalissa (Metropolitana), jossa soi ihana musiikki. Meille pienenä yllätyksenä oli, että kaupunki oli suorastaan ränsistynyt, vaikka sitä pidetään Etelä-Amerikan rikkaimpana. Matkan erinomaisiin säihin tuli pienenä kauneuspilkkuna, että kierroksen aikana tuli lyhyt vartin sadekuuro, joksi ajaksi löysimme mukavan kahvilan.

Kävimme myös Andien lento-onnettomuuden muistonäyttelyssä. Vuonna 1972 Montevideosta lähtenyt ihan kuin ”kirottu” lento, joka putosi vuoristoon. Kaikki sen ympärillä liittyi epäonnen numeroon 13, jopa lennon numero 571 yhteenlaskettuna. Tapahtumasta mekin olemme nähneet ”Elossa” nimisen elokuvan. Osa matkustajista selvisi kuin ihmeenkaupalla kymmenien päivien kateissa oloaikana. Selviytyneet joutuivat jopa syömään kuolleita matkustajia. Selviytyneetkin olivat epäinhimillisissä olosuhteissa ja esimerkiksi yksi selviytyneistä kertoi dokumentissa, kuinka hän (180cm pitkä) laihtui 84 kilosta 38 kiloon. Todella vaikuttava näyttely.

Ennen satamaan paluuta kiertelimme Mercado nimisellä ”torilla”, jossa toripisteiden asemasta oli ruokaravintoloita, missä valmistettiin ruokaa avotulella. Paikka ei ole mikään kasvisyöjän paratiisi, mutta hyvännäköisiä liha- ja makkararuokia löytyisi. Me testattiin vain Medio Y Medio nimistä paikallista juomaa, joka on kuohu- ja valkoviinin sekoitus. Hyvä mutta tosi makea. Avoparilloista tuli niin vahva savu, että tuli melkein huono olo. Vaatteet ja hiukset haisivat vielä laivalle tullessakin.

Laivalla kävimme ennen lähtöä salilla ja Jani myös poreilemassa. Sitten olikin jo reissun viimeisen illallisen vuoro, missä jätimme myös jäähyväisiä upeille ja mukaville tarjoilijoillemme. Ennen iltashowta piti käydä heittämässä laukut käytävään, kun ne kerättiin jo seuraavan aamun paluuta. Sitten kävimme vielä Sangrialla katsomassa viimeistä auringonlaskua ylimmän kannen Constellation loungessa. Showssa oli Argentiinalainen miestrio, jolla oli näyttävän näköinen tanssiesitys, jossa oli ruoskoja, rumpuja, tanssia ja lauluja. 


 - J&J | Kommentoi



 pe 17.2, Keittiöön meripäivänä
20.02.2017 10:57 | J&J

Perusaamukaavan mukaisesti palan jälkeen mentiin teatteriin, jossa oli viimeinen MickeyLive esitys koosteena koko matka taaksepäin. Hienoja kuvia on porukka ottanut, kun esitykseen oli valittu eri ihmisten matkan varrelta otetut kuvat ”photo rally” teemalla. Jani päätti hommata tuon dvd:n, joka oli myynnissä. Ihan loppuun asti ei ehditty olla, koska alkoi jo lisäohjelmaa.

Osallistuttiin nimittäin kierrokselle laivan keittiömaailmaan, niin kutsuttuun ”Galley touriin”. Oli vaikuttavaa päästä kuulemaan ja näkemään, miten tällaisen ison laivan keittiöoperaatiot hoidetaan ja miten lastaukset maista saadaan tehdyksi esimerkiksi tällaiselle pidemmälle matkalle, jossa ei ole reitillä useampia sellaisia satamia, joista voidaan täydennyksiä ottaa. Paljon perustuu siihen, että tehdään raaka-aineista asti. Laivan sisältä löytyvät mm. leipomo, jäätelötehdas ja onpa siellä jopa oma pastatehdas.  Täydennykset perustuvat ennusteisiin, jotka joskus voivat mennä hieman pieleen. Meidän reissun aikana tuore salaatti ja hedelmät ovat loppuneet kesken, koska ihmiset ovat syöneet niitä enemmän kuin yleensä. Pääkokki kertoi, että hän joutui itse ostoksille Puerto Madrynissa, koska myös jugurtti oli loppu. Tyypillisesti eivät kuulemma täydennä Argentiinassa ollenkaan. Täydennys ennen seuraavaa reissua (laiva jatkaa Brasiliaan) tapahtuu Montevideossa.

Myös iltapäivä meni perusrutiinin mukaan - ruokailut, kahvit, päikkärit, salivisiitit ja vihdoin ensimmäistä kertaa Jani kävi testaamassa porealtaita. Samalla reissulla tuli käytyä myös saunassa, josta komeat maisemat isoista ikkunoista suoraan ulapalle. Miinuksena se, ettei löytynyt kiulua.

Tänään oli myös reissun viimeinen hienompi ilta, mikä nykyisin kutsutaan evening chic formaliin asemasta. Taas oli loistava kokonaisuus ruuan ja palvelun osalta, meidän suosikkiviinillä täydennettynä. Showna oli Broadway henkinen musikaali, joka upposi hyvin jenkeille, mutta meidän seurue ei mitenkään erityisen vakuuttuneina ollut. Illan päätti sitten vähän erikoisempi ohjelma, kun mentiin silent discoon, missä kaikille annettiin kuulokkeet ja eri henkilöillä oli eri musiikkia kuunneltavana ja tanssittavana, mikä on hauskan näköistä. 


 - J&J | Kommentoi



 to 16.2, Peninsula Valdesilla eläimiä katsomassa
17.02.2017 20:05 | J&J

Aamu alkoi jo aikaisin, kun retkelle lähtökin oli jo 7.15. Olimme tilanneet aamupalan hyttiin, kun ajateltiin ravintolassa olevan muitakin, mikä tuli kyllä todettua oikeaksi… Palaa ei tullut ja soitimme jo pari kertaa huonepalveluun, mistä lupasivat palata, mutta valitettavasti se jäi vain lupaukseksi. Lopulta, kun eivät enää vastanneet puhelimeen, lähdimme nappaamaan pikapalan seisovasta pöydästä, eikä tosiaan oltu ihan ainoita.

Lopulta päästiin matkaan onnellisesti ja aikataulussa vaikka ryhmämme numero oli 13. Meidän oppaana toimii nuori nainen nimeltä Lucia. Ensiksi vuorossa oli reilun tunnin bussimatka Peninsula Valdesin luonnonpuiston portille. Kiinnitimme heti huomiota Patagonian karuun ja kuivaan luontoon. Kasvit joutuvat täällä taistelemaan jokaisesta pisarasta vettä. Vuosittainen sateen määrä ei ole kuin 200mm. Puita ei paljon näy, ainoastaan keltaista ruohoa ja pensaita.  Puiston portilla hetkeksi kyytiin tuli virkailija, ilmeisesti keräämään maksuja. Sen jälkeen alkoikin sitten varsinainen ilotulitus eläinten osalta. Matkalla nähtiin ainakin merileijonia, guanacoja, pingviinejä, merinolampaita, rhea-lintuja, armandilloja, merinorsuja/norsuhylkeitä, maroja sekä muutamia, joista ei tiedetä, mitä ovat. Guanaco näytti meidän silmissä peuran ja laman sekoituksena ja niitä oli tien varsilla, aitojen molemmilla puolilla valtavasti. Ne eivät paljon hätkähdä busseja vaan ovat sitä mieltä, että autot saavat väistää heitä – ja ihan oikeassa ovat.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli infokeskus, jossa oli pieni näyttely puistosta ja nähtiinpä samalla valaan luuranko, missä hyvin tajusi, minkäkokoinen otus on kyseessä. Seuraavana paikkana oli merileijonien lepopaikka, missä oli satoja lötköttelemässä auringossa ja siinä samalla ”keskustelivat” kovaa huutoa muistuttavalla äänellä. Tällä tavalla urokset yrittävät pelotella muita uroksia varastamasta heidän haaremin naaraita. Jotkut kävivät välillä uimassa ja näyttävät liikkuvan vedessä paljon sulavammin kuin maalla.

Matkan jatkuessa pidimme lyhyen lounasboksien hakutauon Puerto Piramides nimisessä idyllisessä kylässä, mistä myös lähtee veneretkiä katsomaan valaita, mutta meidän aikatauluun ei ollut saatu mahdutettua tällaista. Kiva kylä itsessäänkin. Seuraavaksi pidimme tauon Caleta Valdesin alueella pingviinien kansoittamalla rinteellä. Taas oli satoja huvittavan näköisiä otuksia, joista osa oli tullut ihmettelemään korkeampia kahdella jalalla kulkevia, jotka ihmettelivät vähintään yhtä paljon takaisin. Oli kiva, kun pääsi melkein kosketusetäisyydelle ja kameroihin tallentui melkoinen määrä kuvia.

Samalla alueella pienen ajomatkan päässä oli merinorsujen lekottelualue, jotka ovat vähän samanoloisia lötköjä kuin merileijonat, mutta vielä isompia – voivat olla lähes 2,6 metrisiä ja 500 kiloisia. Laiskoja ovat. Samalla visiitillä näimme myös Armandillo (vyötiäinen) nimisen otuksen, joka käveli ihan vierestämme. On vähän siiliä muistuttava, mutta paljon isompi ja selkää peittää iso kilpipanssari. Lintuja näkyi myös vaikka minkälaisia.

Paluumatkalla kerran näimme myös mara pariskunnan, joka on jyrsijä ja yksiavioinen, joka elää pariskuntana elämänsä – tosin vaikka on jyrsijä, kaukaa katsottuna muistuttaa enemmän koiraa. Muutamia merinolammaslaumoja ja tavallisia nautojakin näkyi. Merinojen villa on tärkeä tulon lähde ja kaikki alueella kulkevat ovat jonkun omistuksessa.

Hieno seitsentuntinen retki päättyi laiturilla ja periaatteessa olisi ollut mahdollista pikaisesti pyörähtää satamakaupunki Puerto Madrynin keskustassa, mutta koska visiitti olisi jäänyt niin lyhyeksi, emme enää lähteneet. Se on vajaan sadan tuhannen asukkaan alumiiniteollisuuteen ja kalastukseen turismin lisäksi keskittynyt kaupunki. Rannassa oli paljon hylättyjä laivanromuja, jotka oppaamme mukaan oli laittomia kalastusaluksia, joita omistajat eivät enää huolineet.

Laivalla ennen illallista ehti sopivasti tehdä salivisiitin ja päivän show oli ”Not Really 3 Tenors”, joka näytti puhuttelevan pitkine vitsikkäine välispiikkeineen enemmän Amerikkalaisyleisöä kun meitä. 


 - J&J | Kommentoi



 ke 15.2, Meripäivän rentoilua ja senior officereiden tapaaminen
17.02.2017 20:01 | J&J

Päivä meni jo totutuin – melkein päivä murmelina teemalla – rutiinein eli aamupalalta erikoiskahveille, mistä pienen tauon jälkeen teatteriin kuuntelemaan MickeyLiveä ja Ranger Johnia. Mickey kertoi jäljellä olevien satamien (Puerto Madryn, Montevideo, Buenos Aires) kohde-esittelyt, saapumisrutiinit, best place to see etc. Täällä on erittäin hyvää se, että kustakin kohteesta kerrotaan perinpohjaisesti, eikä vain, että missä parhaat ostospaikat sijaitsevat – pisteet siitä. John jatkoi mieliteemastaan eli luonnosta. Aihe oli ”The Great Blue Sea”, mutta merien lisäksi kuulimme taas laajalti muustakin – kuten vaikkapa hänen vaimonsa ensitapaamisesta ja eläinkohtaamisista.

Lounaan jälkeen tavaksi muodostuneen kahvihetken aikana näimme sekä valaita että delfiinejä, jotka pomppivat iloisen näköisesti merellä. Pienen päivälepäilyn jälkeen menimme salille tekemään juoksua vähän kovemmalla teholla, joka toimi samalla hyvänä tasapainoharjoituksena, kun pientä keinuntaa oli havaittavissa, vaikka ei mitään varsinaista myrskyämistä. Hyvin pysyttiin matolla, vaikka välillä piti ottaa hieman tukea.

Ehdittiin mainiosti vielä ennen illallista aperitiiveille Rendez Vous baariin – yksi laivan 14 baarista. Tällä kertaa Jola ei saanut kuohuvaa niskaan. Sitten oli taas aika siirtyä ravintolaan. Illallinen oli kuten aina loistava ja sipulikeiton suosio kasvaa koko ajan J Ennen showta oli kanta-asiakkaille laivan ylimmän kerroksen Constellation Loungessa tilaisuus, jossa pääsimme tapaamaan senior officereita. Mennessä sinne opimme, ettei nyrkit vastakkain tervehdys ilmeisesti olekaan mikään suomalainen tapa, kun laivan kreikkalainen kapu tervehti meitä näin. Sattui todella upea auringonlasku, mikä näkyi hienosti koko seinän kokoisista ikkunoista ja tulipa siinä pari kuvaakin otettua. Illan päätös piti olla akrobatia show, mutta Cruise Director Alessandro tuli kertomaan, että joutuvat peruuttamaan sen, koska toinen esiintyjistä oli lämmittelyssä rikkonut jalkansa.   


 - J&J | Kommentoi



 ti 14.2., Ystävän päivänä pingviinin maahan
15.02.2017 20:28 | J&J

Tänään olikin aikaisempi aamupala, kun saavuttiin varhain Falklandin pääkaupungin Stanleyn edustalle ja paino sanalla edustalle. Täällä laiva ei pääse satamaan vaan mennään laivan pelastusveneillä tai tender aluksilla, kuten risteilyllä sanotaan. Saimme vuoronumeron 12 (yli neljästäkymmenestä), ja silti jouduimme melkein pari tuntia odottelemaan, kun ensin pääsivät mm. kaikki joilla oli laivayhtiön retki. Onneksi odotus voi tapahtua, missä tahansa laivan yleisillä alueilla.

Toki saimme silti olla iloisia erinomaisesti kelistä, koska tämä on sellainen satama, mikä aika usein joudutaan jättämään väliin liiallisen tuulen takia. Tuulen lisäksi usein täällä myös sataa. Sääolosuhteet ovat muutenkin olleet todella upeat, mutta nyt täällä oli sellainen 15-18 astetta ja auringonpaiste. MickeyLive omissa puheenvuoroissaan kertoo, että meillä on laivassa neljä leidiä, jotka ovat tuoneet hyvän sään. Tarina alkoi siitä, kun joku nainen oli kertonut Mickeylle olevansa hyvän sään tuoja, ja Mickey sitten siteerasi tätä jossain luennossaan, ja salista löytyi kolme muutakin rouvaa, jotka ottivat kunniaa säästä. Meidän seurueessa on tästä kyllä erilainen näkemys, kuka on tuonut hyvän sään…

Saari on muutenkin mielenkiintoinen, kun sillä asuu viimeisen väestölaskennan mukaan vain 2652 asukasta, mutta pingviinien määrästä liikkuu arvio 290000 yksilöstä. Sinänsä jännä, että tällaisista pienistä saarista Argentiina ja Britit ovat saaneet sodan aikaiseksi vuonna 82. Kylässä on sodan muistomerkkejä joka puolella ja itse asiassa lähellä rantoja on varoituskylttejä, ettei välttämättä kaikkia sodanaikaisia miinoja ole löydetty. Saari kuuluu Britannialle ja luonnollisesti Englanti on virallinen kieli. Valuuttana toimii punta (Falklandin Punta), jonka erikoisuus on pingviinin kuva kuningattaren kuvan lisäksi arvon ollessa sama.

Rantaan laivasta oli sellainen 15 minuutin matka ja heti perille päästyämme menimme turisti-infoon. Mickey kertoi edellisenä päivänä, että aina risteilijän saavuttua, kaikki saarelaiset tekevät turistibussinestä ja se kait ainoa keino onkin, kun esimerkiksi meidän laiva tuplasi kylän väkiluvun ja tänään oli vielä toinenkin risteilijä (Silversea Spirit), joka oli myös Ushuaiassa samaan aikaan. Yllättäen hintataso oli kuitenkin ihan maltillinen. Päätimme ottaa yhdensuuntaisen kyydin vajaan kymmenen kilometrin päässä olevaan Gipsy Cove niemelle, missä näkee mm. saaren tunnuseläimiä – eli täällä ihan joka paikassa viitataan pingviineihin. Kuljettaja oli tosi avulias ja selitti matkan varrella, miten päästään takaisin kaupunkiin kävellen.

Gipsy Covella on tehty reitti, mitä odotetaan ihmisten noudattavan ja ihan jo oman turvallisuuden nimissä varmaan hyvä onkin, koska juuri täällä niistä miinoista varoitellaan. Hiekkaranta, jossa näkyi satoja tai tuhansia pingviinejä, on todella valkoista hiekkaa niin, että voisi luulla sen olevan lunta. Pingviineillä näytti olevan lepohetki meneillään, kun seisoivat melkein liikkumattomana rannalla, hauskassa asennossa - etukenossa niin kuin tuijottaisivat hiekkaa.

Gipsy Cove on niemen nokka, jossa luontoa aika karua ja maa peitossa jotain sammalleen ja jäkälän välimuotoista kasvia, missä pieniä marjoja, teemarjoja (tea berry). Pingviinien (Magellanic Penquins) lisäksi tuolla nähtiin monenlaisia lintuja, kuten haukkoja ja merimetsoja.

Aikamme kierreltyämme lähdimme käppäilemään takaisin kohti kylää. Matkalla tuli usein samalla asialla olevia ihmisiä, jotka kyselivät, paljonko vielä on matkaa Gipsy Covelle, onko siellä pingviinejä sekä, onko se pitkä kävelymatka vaivan arvoista. Oli se! Matkalla ohitimme Elisabeth I nimisen romualuksen, jonka historia on sellainen, että se oli pahasti vaurioitunut vuonne 1912 Cape Hornilla ja tullut sitten tänne korjattavaksi, mutta korjauskustannusten noustessa, jäi sitten tänne tönöttämään. Että on ne kustannukset joskus aikaisemminkin karanneet käsistä ;-)

Kylässä kiertelimme hetken jalkaisin ja kävimme samalla syömässä kahvilassa. Vierailimme myös kahdessa kirkossa. Hauskaa huomata, miten kaikki oli täysin kuten olisi Britteihin tullut. Ihmiset ovat erittäin sitoutuneet emämaahansa, kun kansanäänestyksessä kuulumisesta Brittien hallintaan, antoi 98 prosenttia puollon päätökselle. Asema on vähän samantyyppinen kuin Ahvenanmaalla Suomessa, joten ei ihan huono diili näilläkään: saavat itse määrätä omista asioista, mutta Britannialla on velvollisuus puolustaa heitä tarvittaessa.

Laivalle siirtyminen ei ollut ihan yhtä hidas proseduuri, olkoonkin, ettemme jättäneet ihan tippaan, mihin varmaan aika moni jätti maksimoidakseen satama-aikansa. Ilta meni perinteisesti ruokailujen, jonka aikana kaikki naiset saivat omilta tarjoilijoita punaiset ruusut ystävänpäivän kunniaksi, ja iltashown merkeissä. Esityksessä oli taitava naislaulaja. 


 - J&J | Kommentoi



 ma 13.2, Rentoa meripäivän viettoa
15.02.2017 12:45 | J&J

Aamupalan ja kuntosalikäynnin jälkeen oli taas vuorossa teatterin luennot – aloittajana tällä kertaa MickeyLive aiheena Falkland ja heti hänen peräänsä lavan valtasi Ranger John, jolla oli aiheena Falkladin ja Puerto Madrynin luonto eläimistöineen. Saimme hyvät vinkit, minne kannattaa suunnata sen jälkeen, kun olemme saapuneet Port Stanleyyn.

Sitten olikin aikaa kulunut niin paljon, että alkoi jo huikoa, joten ei muuta kuin syömään – tällä kertaa a la carte, missä maistui mm. erinomaiset tonnikala paninit. Iltapäivä menikin vähintään rentouttavissa merkeissä mm. päiväunien ja iltapäiväkahvien merkeissä. Laivalla on tosi kiva kahvila nimeltä el Bacio, missä tekevät tuorepavuista erinomaista kahvia. Käymme vähintään pari kertaa päivässä hakemassa sieltä kunnon kahvit. Se on vielä sikälikin kiva paikka, että siellä tarjoilijat ovat erittäin ystävällisiä ja muistavat jo meidän kolme ”skinny”-lattea, jotka alkavat tulla jo pöytään ilman erillistä tilausta. Paikan mukavuutta korostaa vielä seinän kokoiset ulkoikkunat, josta voi ihailla upeita maisemia. Juuri näistä ikkunoista tuli bongattu valaita aikaisemmin.

Ennen iltaruokaa aperitiivit ja sitten ilta jatkui jo perinteisellä kaavalla eli ruokailut, jonka perään illan show: tällä kertaa oli stand uppia, jota toki on aavistuksen vaikeaa seurata, koska vaatii tosi hyvää kielitaitoa ja jopa kulttuurin tuntemusta. Shown jälkeen oli taas cruise director Alessandron lievästi sanottuna vauhdikas esitys seuraavasta päivästä. ”Argentiinalaisvahvistuksesta” tulee aika levotonta juttua, mutta hauskaa sellaista. 


 - J&J | Kommentit (2)Kommentoi



 su 12.2, Elephant Island
15.02.2017 12:43 | J&J

Aamupalan jälkeen menimme totutusti teatteriin kuuntelemaan ensiksi Ranger Johnin esitystä ”The stories behind Antartica’s Place Names”, missä kuulimme mielenkiintoisia tarinoita paikan nimistä ja historiasta. Heti perään oli MickeyLiven osuus, jossa kerrottiin tarina Schackleton nimisestä Etelä-Mantereen seikkailijasta, joka yritti huono-onnisena navan valloitusta.

Sitten olikin kuntosalilla vierailu, kun oli sopivasti aikaa ennen päivän kohdetta eli Efelantti saarta, jonka nimi on tullut siitä, että siellä on ollut isoja merileijonia, jotka vähän muistuttava norsuja. Lopulta kun saavuimme saarelle, voi todeta maisemien täälläkin olevan huikeita, vaikka nyt ei päästy ihan niin lähelle rantaa. Meri oli suorastaan oudon turkoosia – vähän samanlaista kuin Karibialla, vaikka lämmössä pientä eroa olikin havaittavissa. Tosin meille tämä muutaman plusasteen keli ei tuntunut pahalta toisin kuin monelle Suomea lämpimimmistä maista tulleille. Muutaman tunnin paikkaa ihailtuamme, suuntasi kapteeni laivan kurssin kohti Falklandin saaria ja me otimme viimeiset kuvat ja silmäykset Antarktisesta.

Ennen illallista kävimme vähän kuuntelemassa musiikkia ja erinomaisen illallisen jälkeen oli vuorossa teatterissa Antonio Salchi niminen instrumentaalimusiikkia (hän itse soitti pianoa) soittava artisti, joka veti hyvän setin. Tänään jatkoimme vielä ylimmällä kannella sijaitsevaan Constellation loungeen, jossa oli ohjelmassa 80-luvun bileet, joten kunnon nostalgia hetki. Laiva keinui paljon, joten kovasta yrityksestä huolimatta tanssimisesta ei oikeastaan tullut mitään.  Keinunnasta varoitettiin jo aamuisessa MickeLiven osuudessa ja siksi mekin otimme käyttöön matkapahointilaastarit. Joko ne toimivat hyvin tai sitten ei olisi muutenkaan tullut oireita. 


 - J&J | Kommentoi



 la 11.2, Antarktis näkyvissä
13.02.2017 20:28 | J&J

Kauan odotettu päivä aukeni sumuisena, mutta ei ehtinyt pitkään kulua, kun olimmekin jo täydessä auringonpaisteessa. Täällä melkein yöttömän yön alueella herättiin tosi aikaisin, kun tiedettiin Etelä-Manner päiväksi. Aamupäivästä käytiin salillakin, mistä myös on eriomaisen näkymät, kun sieltä koko seinien kokoiset ikkunat eteenpäin ja sivuilla juuri komentosillan yläpuolella.

Ensimmäinen maa-alue tuli näkyviin kun seilasimme Schollart Channelia pitkin.  Kanava on kapea väylä South Shetland saarista koostuvassa saarijonossa. Niin meidän kuin kanssamatkustajien kamerat lauloivat kilpaa ja välillä kävimme ulkona ja välillä 11. kerroksen ”komentokeskuksessa”, mistä MickeyLive antoi tiedotteitaan siitä, mitä milloinkin oli näkyvissä. Kulkiessamme Schollartissa näimme myös valaita ja jäävuoria – niin isompia kuin pienempiäkin – alkoi tulla yhä tiiviimpään tahtiin. Ymmärtää hyvin, miksi laivalla on tällä reissulla kapteenin apuna jäävahti, kun vedessä kelluu satoja sinertäviä jäälauttoja.

Maisemat muuttuivat koko ajan vain hienommiksi ja vaikka kuinka niitä kuvasi, ei sitä valtavan upeaa tunnelmaa ja näkymää, saa mitenkään vangittua kuvaan. Se pitää yksinkertaisesti nähdä omin silmin. Lopulta saavuimme Paradise Bayhin, joka on 1,5 mailia leveä poukama ja jota on kuvattu maailman kauneimmaksi paikaksi. Näimme siellä jonkun pienen aluksen/veneen, jonka oletimme kuuluvan jollekilukuisista tutkijaryhmistä, joita Antarktisella on monella maalla. Kun tulimme lähemmäksi, laiva pysähtyi hetkeksi ja matkustajat päästettiin etuosaan, jonne normaalisti ei ole mitään asiaa. Sen jälkeen kapteeni käänsi laivan ympäri, jotta kaikki halukkaat saavat varmasti kuvansa otettua, koska se toimii helikopterin laskeutumispaikkana. Osa kanssamatkustajista istuskeli koko iltapäivän ajan Constellaton loungesta ulkovaatteet päällä. Ehkä ulkoilma oli heille hieman raaka. Miinusasteita ei ollut, eikä edes lunta satanut, olimme siis onnekkaita. Katselimme mykistyneenä lumen peitossa olevia vuorten huippuja ja jäätikköitä ja etsimme elämän merkkejä rannalta ja vesistöstä. Koska nyt on kesä eteläisellä pallon puoliskolla, tämä on ainoa mahdollinen aika päästä tänne ilman todella tehokasta jäänmurtajaa, sillä paikka on talvella paksun jään peitossa.

Parin tunnin paikallaanolon ja ihastelun jälkeen suuntasimme matkaa eteenpäin kohti Gerlach Canalia, joka on toinen kapea kulkureitti, mitä pitkin hitaasti livuimme poispäin kohti seuraavan päivän kohdettamme Elefanttien Saarta. Etäisesti näimme myös pingviineitä, mutta sen verran kaukaa, että harmitti, kun olimme jättäneet kiikarit kotiin.

On yllättävä, miten ihmiset muuttuivat kuin pikkulapsiksi innostuksen kanssa, kuten mekin ja aika kului uskomattoman nopeasti maisemia ihaillessa – aina vain uusia kuvia räpsien. No sieltä se iltakin tuli ja sen myötä illallinen. Koska tämä reissu on vain kerran vuodessa ohjelmassa, henkilökunta vaikutti yhtä innostuneelta maisemista kuin me matkustajatkin.

Ruuan jälkeen perinteisesti menimme taas katselemaan illan shown, jossa esiintyi meille tuntematon David Austin. Tiedä sitten, oliko päivän upeat maisemat tehneet sen, että show tuntui valjulta ja ilmeisesti näin muillakin, kun vaikka esiintyjä kuinka yritti kosiskella yleisöä, ei suurta innostusta näkynyt. Teknisesti hyvä laulaja, mutta ei koskettanut meitä ollenkaan. Turha yleisön kosiskelu meinasi käydä hieman hermoille. 


 - J&J | Kommentit (2)Kommentoi



 Pe 10.2, Cape Horn
12.02.2017 22:18 | J&J

Aamupala nautittiin Hornin Niemimaata eli Cape Hornia ihastellessa, koska laivamme saapui sen lähelle jo kuuden jälkeen. Kävimme kannella jo ennen syömistä ja kierrettiin kameroiden kanssa eri puolilta laivaa myös ruokailun jälkeenkin. Meille sattui erinomainen tuuri sään puolesta, sillä keli oli poikkeuksellisen rauhallinen.  Koko paikka näytti suorastaan idylliseltä, eikä voisi kuvitella tuon niemen notkelman vieneen historian kuluessa satoja laivoja ja varmaan tuhansia henkiä. Samaan aikaan on helppo ymmärtää näiden erittäin jylhien maisemien ja isojen kivimuodostelmien vaativuuden, kun kaksi valtamerta kohtaa. Petolliset merivirrat ja pyörivät tuulet veivät laivat miehistöineen mennessään meren pohjaan. Niistä nykyään muistuttaa niemen kärjessä oleva Albatross-patsas ja siihen kaiverrettu Sara Vialin runo: ”Minä olen albatrossi, joka odottaa sinua täällä maailman lopussa... Minä olen kaikkien maailman eri kolkista tulleiden merimiesten unohdettu sielu… Mutta eivät he kuolleet vihaisissa aalloissa vaan liitelevät minun siivillä suojassa Atlantin tuulilta”. Toinen maamerkki on majakka, jossa isäntinä on aina yksi perhe yhdeksän kuukautta kerrallaan. Nyt siellä asuu perhe, jolla on kaksi lasta ja yksi koira.

Cape Hornin jäätyä taakse suuntasimme suoraan etelään Drake passage pitkin, joka on saanut nimensä kuuluisasta merimiehestä ja kuningatar Elisabeth I:n suosikista Sir Francis Drakelta. Me taas menimme teatteriin jälleen kuuntelemaan Ranger Johnia, joka kertoili omaan tyyliinsä Cape Hornin historiasta otsikolla ”Braiving Cape Horn”. Esityksestä kävi ilmi valtava kunnioitus entisaikojen seikkailijoille, jotka hurjissa olosuhteissa reissasivat maailman ääriin purjelaivoilla. Jos epäselväksi jäänyt minkä takia ihmiset yrittivät uhmata luonnon voimia, nyt se vihdoin selvisi – Panaman kanava ei ollut vielä auki eli tämä oli ainut reitti Tyynenmeren ja Atlantin välillä.

Heti perään MickeyLive jatkoi aiheena ”The Race for the Pole”, missä kuulimme siitä, kuinka navan valloittajat toteuttivat matkojaan ja esimerkiksi miten erilaisilla ajatuksilla Amundsen ja Scott kilpailivat ensimmäisestä valtauksesta.

Tapahtumatiivis aamu jatkui meillä kanta-asiakkaiden viininmaistajaisilla. Kuulimme aluksi hyvän perustelun, miksi tämä oli jo klo 11. Aamupäivästä kuulemma myös makuaistit ovat terävimmällään ja siksi pitäisi maistajaiset aina olla ajoissa. Uutena tietona tuli myös se, että viinin alkoholipitoisuuden voi itse testata pyörittämällä lasia. Jos neste valuu hitaasti alas, viinissä on paljon alkoholia. Tarjolla oli kahta valkoista ja kahta punaista, kaikki neljä laivan ravintoloiden valikoimasta. Hyviä olivat, mutta kyllä taas vahvistivat omia ajatuksia siitä, mitkä rypälelajit maistuvat itselle. Seurana meidän pöydässä oli mukava Britti pariskunta, jotka hekin olivat vierailleet aikanaan Suomessa. Muutekin tällä risteilyllä on todella paljon matkustellutta porukkaa ja taitaa melkein kaikille olla Etelä-Manner viimeinen maanosa, missä ei ole käynyt. Samoin kiinnitimme huomioita, että todella moni on poikennut Suomessa, kuten myös Alaskassa, joten varmasti tietyntyyppisen kiinnostuksen omaavia on.

Ruokailujen jälkeen vuorossa oli pieni lepohetki ja sittenhän se olikin kuntosaliaika, vaikka Janin visiitti oli melkoisen rajoittunut, kun soutulaite tuli vähän turhan autenttiseksi aallot, jotka keinuttelivat myös laivaa, mikä teki vähän huonoa. Juoksumatolla pysyy, jos välillä ottaa vähän tukea käsinojista eli ei mitään maileriaskelta – tai vauhtia.

Iltaruoka oli tavallisen hyvä ja meidän löytämämme erinomainen Taittinger-konsernin kuohuva rose on jo tarjoilijoidemme muistissa ja sitä tulee pyytämättä, muttei yllättäen. Illan esityksessä oli ”Star Factory” niminen laivayhtiön oma tuotanto, joka koostui suurimmaksi osaksi tunnetuista covereista ja sisälsi myös pari akrobaattiosuutta, jossa taidokkaat Venäläiset kieppuivat renkaissa katon rajassa vaikuttavasti. 


 - J&J | Kommentoi



 To 9.2, End of the World
11.02.2017 23:05 | J&J

Aamiaisen nautimmekin vasta ensimmäistä kertaa pääravintolassa. Jani vetikin sitten kunnon setin. Kun ottaa useampaa lajia, ja jokaisen lajin koko olisi kutakuinkin pelkästään riittävä… Sitten jo saavuimmekin tähän maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan, missä on pitkä satama-aika, kun perilläolo on ysistä ysiin.

Satamassa oli toinen risteilijä eli Princess varustamon laiva, jolla ei ollut riittänyt laituripaikkaa, vaan joutuvat tulemaan pienemmillä yhteysaluksilla ja syykin selvisi, kun päivän aikana tuli kaksi pientä laivaa laiturin toiselle puolelle – toinen muuten Norjalainen Hurtigruten. Kaikki laivat eivät täältä suuntaa Antarktikselle vaan osa tekee Etelä-Amerikan risteilyjä, jotka menevät Chilen ja Argentiinan väliä.

Maihin päästyämme menimme ensimmäiseksi turisti-infoon, johon oli moni muukin päätynyt. Tosin ikinä ei olla nähty niin montaa retkibussia odottavan laivan vieressä eli varmasti suurella prosentilla retkelle on turisteja lähdössä. Menimme tässä vastavirtaan, kun aikomuksenamme oli mennä kansallispuistoon ja eihän sitä millään valmiilla retkellä pääse riittävästi liikkumaan… Infosta saimme riittävät eväät eli löysimme tiemme muutaman sadan metrin päähän bussiasemalle, mistä otimme kyydin vajaan 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Tierra del Fuegon Kansallispuistoon. Kuljetus meno-paluusta suuntiin maksoi 27$/henkilö – sai siis maksaa dollareilla.

Matkalla näimme tämän pikkukaupungin maisemaa ja siinä oli jotain samaa kuin Reykjavikissa värikkäine pikku taloineen. Pian kaupungin ulkopuolella tie muuttui pöliseväksi hiekkatieksi, mikä kertoi karusta ja kuivasta ilmastosta. Kesän keskilämpötila ei täällä nouse kuin kun 10 asteeseen ja vuosittainen sateen määrä on vain 700mm. Puiston portilla saimme tovin jonottaa lippuja alueelle (210 Argentinan pesoa/henkilö). Jono ei näyttänyt etenevän ollenkaan, vaikka kovasti siellä lippuja tulostivat ja leimasivat. Jatkoimme vielä matkaa hetken autolla, mutta lopulta pääsimme ulkoilmaan. Sää oli varsin hyvä, aurinko paistoi ja aika pian ylimääräiset vaatekerrokset siirtyivät reppuun. Maisemat olivat todella upeat. Matkan varrella näimme turkoosin väriset järvet, purot ja kauempana Andien huiput. Ainoa harmillinen puoli oli se, että puistossa sai ajaa bussit ja henkilöautot, ja suuren turistimäärän takia niitä oli aika paljon hiekkaisen kuivilla ja kapeilla teillä. Kunnon turistina kotterot menivät parhaille maisemapaikoille, jolta sitten sai napsia kuvia. Me totesimme omien preferenssien vastaavan paremmin tätä apostolinkyydillä tapahtuvaa liikkumamuotoa.

Reilun parin tunnin kävelyn jälkeen tulimme puiston infoon, josta otimme kyydin takaisin keskustaan, missä teimme perinteisen Hard Rock Cafe visiitin. Ushuaia ei ole mikään edullinen paikka ja koska sesonki on lyhyt, meininki on ”rahat pois ja heti”.  Täytettyämme kuvun elämämme kalleimmalla nacho-annoksella jatkoimme kävelyä keskustassa, mikä jätti mukavan pikkukaupungin tunnelman. Pitihän meidän käydä kuvauttamassa kunnon turistin tavoin itsemme ”Ushuaia, fin del mundo” kyltin edessä eli tämän maailman eteläisimmästä kaupungista löytyy näitä maailman lopun (End of the world) paikkoja. Lopulta suuntasimme takaisin laivalle, jossa ennen iltaruokaa päätimme vielä hyödyntää keinumatonta juoksumattoa. Mietimme tovin ennen salia, josko sittenkin pitäisi lähteä maihin jatkamaan turistikierrosta samanlaisen lenkin muodossa, mutta helppous lopulta voitti.

Illallinen oli tapansa mukaan erinomainen ja vietimme samalla ennakkosynttäreitä, jonka nimissä olimme saaneet varattua laivan Suomalaisen hovimestarin Saaran kautta sitä erinomaista kuohuvaa rosetta (Domaine Carneros, rose by Taittinger), mistä täytyy laittaa Alkolle ehdotus. Tuo by Taittinger nimitys tulee siis siitä, että tämä kuuluisa champagne talo on joskus ostanut Kalifornian Napa-laaksossa sijaitsevan viinitilan ja tuonut oman menetelmänsä sinne. On vähän ärsyttävää, että kyseistä juomaa on välillä hankalaa saada laivan ravintolasta, kun se on niin suosittua eli ilmeisesti muutkin ovat huomanneet juoman erinomaisuuden. Saimme viime hetkessä estettyä Happy Birthdayt, jotta ei jäsen M olisi ihan sentään pöydän alle häpeästä vajonnut. Toki hyvän suklaakakun toivat, jossa oli samat Happy Birthday toivotukset. Hauska sattuma tuossa laulun estämisessä, kun apulaistarjoilijamme Brian tuli laulamaan, eikä päässyt, kommentoi, miksi en saa laulaa, kun minulla on niin hyvä ääni. Siinä on tervettä itseluottamusta.

Ilta jatkui tavalliseen tapaan illan showhun, jossa oli jonglöörauksen maailmanmestari Mike Price, jonka vaikuttavan shown olemme nähneet aikaisemmalla risteilyllä, mutta hyvä oli taas. 


 - J&J | Kommentit (1)Kommentoi


©2017 Meidän matkat - suntuubi.com