Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

 Torstai 11.8, paluu Suomeen ja loppusanat
12.08.2011 06:43 | J&J

Aamulla herätyksessä Jani huomasi vähän vatsan vaivaan, joten hyvä alku tulossa paluumatkalle... Kyytimme tulikin puoli tuntia etuajassa ja toisaalta varhaista aamiaista ei lupauksista huolimatta ollut saatavilla, jäi aamupala taas väliin. Tosin ei se molemmille olisi maistunutkaan. Heti, kun konjakki jäi pois illalta, alkoi tulla mahavaivoja. Joku voisi sanoa sattumaa, mutta kaksi henkilöä ja samat tuntemukset – toisella tosin lievempänä, mutta mistä sitä voisi tulla kipeäksi jos ei syö...

Lentokentällä tsekkauksen jälkeen kävimme katsomassa kauppoja löytämättä mitään uutta ostettavaa, mikä saattoi kyllä johtua vähän olostakin. Pientä aamupalaa nautiskelimme loungessa ja luimme suomalaisia lehtiä. Melkoista rallia oli ollut osake-/talousmarkkinoilla ja Englannissa. Varmaan johtuivat siitä, kun ei oltu valvomassa tilannetta...

Oli poikkeuksellisen mukava päästä sinivalkoisten siipien kyytiin, jossa tuli heti niin kotoisa olo. Täytyi kuitenkin hieman mahapurujen vaikuttaa, kun ei edes ruoka erityisesti maistunut, vaikka oli tosi hyvät tarjoilut. No nyt sai konjakkia ja puolimatkassa tätä kirjoitettaessa olokin oli jo vähän parantunut. Me ainakin uskomme tuon aineen vaikuttavaan tehoon.

Mitä sitten koko matkasta jäi käteen? Lähtökohdat eivät olleet ihan parhaat mahdolliset, kun kuitenkin takaraivossa jyskytti tämän olevan vasta plan B alkuperäisen Tiibetin mentyä mönkään Kiinan viranomaisten Tiibetin sulkemisen takia. Siitä huolimatta matkasta tuli tosi hieno kokemus, jossa oli paljon erilaista nähtävää. Jos lähtee erottelemaan päällimmäisiä fiiliksiä, Kiinasta Xian oli kiinnostavampi – ehkä "tuntemattomuutensa ja erilaisuutensa" takia. Intiassa taas Himalaya oli omassa kastissaan. Kuten yhdestä blogista ennen lähtöä luimme, Ladakhin alue on ensimmäisen alue, jossa Intiassa voi oikeasti viihtyä. Siihen on helppo yhtyä. Siellä korkeuden tuoma luonnon armottomuus niin maisemiin kuin turistiinkin tekivät vaikutuksen. Se hiljaisuus ja karuus on jotenkin ainutlaatuista. Muusta Intian "kierroksesta" voi taas todeta Taj Mahalin ja Jaipurin olleen todellakin katsomisen arvoisen – tai suorastaan upeita. Mutta täällä jatkuvat kaupustelijat, tietty vedättämisen meininki teki sen, ettei sinne jäänyt kaipaamaan – ja varmaan selittivät, miksi tutun turvallinen Finski tuntui niin mukavan kotoisalta. Sitä ei paikkaa edes hyvä Intialainen ruoka.

Järjestelyistä täytyy sanoa muutama sana. Tällä kertaa johtuen Tiibetin ihmeellisistä käytännöistä, olimme turvautuneet matkatoimistoon eli Mandala-Traveliin, jossa meitä palveli Juha Viitala. Ja täytyy sanoa heidän olleen täysosuma ja huippuasiantuntijoita. Järjestelyt pelasivat, saimme hyviä vinkkejä ja lyhyessä ajassa juuri ennen lähtöä koottu uusi suunnitelma oli tosi mielenkiintoinen. Ja tässä täytyy erityisesti korostaa kaiken henkilökohtaisuutta – laittopa Juha kesken matkaakin viestiä, miten menee ja viime hetken järjestelyissä huomasin olevani tallennettu kännykään henkilönä vastauksesta päätellen. Ja toinen huomionarvoinen myös tähän henkilökohtaisuuteen liittyvä seikka oli se, että matka oli täynnä ohjelmaa, jossa kokonaisuudessaan oli opas ja kuljettaja aina vain meitä kahta varten. Ohjelmasta sen verran, että 20 vuorokauden aikana meillä oli kaksi ohjelmatonta päivää, joiden lisäksi yksi jolloin oli "vain" Ladakhin jäähyväisillallinen. Tätä emme olleet täysimääräisesti ennen reissua tajunneet, vaan ajattelimme kussakin kaupungissa meidän tungetun johon "yleiseen" turistiretkeen. Hieno reissu ja nyt nopeasti karu paluu arkeen.


( Päivitetty: 21.08.2011 16:15 )

 - J&J | Kommentoi



 Keskiviikko 10.8, lyhyelle kaupunkikierrokselle Delhiin
10.08.2011 18:02 | J&J

Aamulla normiaamutoimien jälkeen olikin sitten lähtö Jaipurista takaisin Delhiin. Matkaa tuolle reissulle ei ole kuin 270 kilometriä, mutta paikallisen liikenteen huomioiden, se on jo melkoinen puristus. Matkalla sovimme, ettemme mene alkuperäisen suunnitelman mukaan ensin tsekkaamaan hotelliin vaan jatketaan suoraan kaupunkikierroksella. Yllättäen tie olikin suhteellisen leveä, mutta hidastusta tuli tolkuttomasta määrästä rekkoja sekä siitä, että lähes koko matka oli yhtä tietyömaata.

Tapasimme oppaamme Qutub Minarilla, joka on korkein kivestä tehty torni Intiassa. Se on rakennettu 1200 luvun taitteessa ja edustaa muslimiarkkitehtuurin parasta puolta. Täältä saimme jo esimakua tulevasta, kun vedimme puolijuoksua läpi alueen. Siinä ei paljon sadekuurokaan hidastanut. Seuraavaksi oli tarkoitus nähdä Humayunin hauta, mutta oppaamme mukaan se oli suljettuna lähestyvän kansallispäivän ja turvallisuussyiden vuoksi. Liekö näin, vai oliko hänellä vain niin kiire päästä keräämään tippi ja omille menoilleen, kun tahti oli sitä luokkaa.

Yllättäen kierroksen mielenkiintoisimmaksi paikaksi osoittautui Raj Ghat, joka oli edesmenneen Mahatma Gandhin koti ja nykyisin toimii museona. Juoksimme tämänkin sitä tahtia läpi, ettei paljon tekstejä luettu, vaan aina siirryttiin seuraavaan huoneeseen. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kierroksen viimeisenä paikkana kävimme tutustumassa Gurudwara Rakab Ganj Sikhi temppeliin. Siellä ennen sisälle menoa jätettiin kengät pois ja peitettiin päät huivilla sekä pestiin kädet ja jalat. Olisimme saaneet täältä vielä maistiaiset heidän pyhästä ruuastaan, mutta seuraavan päivän matkustuksen vuoksi emme halunneet ottaa turhia riskejä ja jätimme sen väliin. Tämän jälkeen olikin oppaan johdolla kierros päättynyt. Kovin jäi muiden oppaiden tasosta...

Sitten siirryimmekin jo vanhaan tuttuun hotelliimme, jossa olimme Intiaan tullessa. Samalla hyvästelimme kuljettajamme, joka lähes saman tien siirtyi seuraavien turistien kanssa vastaavalle kierrokselle – toki päivää nopeammassa ajassa, sillä olihan kyseessä japanilaiset ;-)

Illalliselle emme enää jaksaneet lähteä merta edemmäs kalaan vaan siirryimme alakerran ravintolaan. Hyvät pöperöt saatiin, mutta huomionarvoista on, että saimme tilattua viskit, vaikka paikalla ei ole edes lisenssiä. Tämä selvisi, kun kysyimme viinilistaa tarjoilijan kysyessä, haluammeko olutta tai viiniä. Aikaisempi kokemus Intialaisesta viinistä kallisti päätöksen ottamatta jättämiseen...


( Päivitetty: 21.08.2011 16:10 )

 - J&J | Kommentoi



 Tiistai 9.8, Hääpäivä pinkkikaupungissa
10.08.2011 03:22 | J&J

Taas pääsimme tutustumaan uuteen aamiaispöytään ja valittamista ei löydetty. Olimme ensimmäiset asiakkaat, kun tarjoilijan mukaan paikalliset tulevat vasta viime hetkillä ja tyhjentävät pöydän, ettei tarvitse lounasta. Helppo uskoa...

Lähdimme sateisen ilman vallitessa kohti Amber Fort linnoitusta, joka rakennettiin 1600-luvulla. Matkalla opas kertoi saman minkä olemme käytännössä reissun aikana havainneetkin, että jossain päin maailmaa on vasemman- ja jossain oikeanpuoleinen liikenne – Intiassa se on vapaavalintainen...

Linnoitukseen noustaan norsukyydillä, jota odotti pitkä jono, missä välillä tunteet meinasit nousta, kun venäläiset yrittivät tapansa mukaan härskisti kiilata. Ilmassa oli Venäjä – muu maailma maaotteluhenkeä ja ainakin sillä hetkellä, kun me norsulle noustiin, näytti tilanne muulle maailmalle voitolliselta. Itse norsukyydistä meinasikin sitten tulla farssi kuskin vaatiessa elefanttitippejä, vaikka sekä lähtöpaikalla että ylhäällä nimenomaisesti sanottiin, ettei tippejä. Oli melkeinpä aggressiivinen tyyppi, kuten myös kaupustelijat, joita riitti sekä alhaalla että ylhäällä... Itse linnoitus on hieno, vaikka osin vähän rähjäinen – ainakin jos vertaillaan johonkin Taj Mahaliin. Vaikutuksen tekivät seinämaalaukset ja erityisesti peilien sali (Sheesh Mahal). Linnoitusta kiertää Kiinan muuria muistuttava näyttävä muuri, jonka muhkeutta korostavat kukkulat, joille se on rakennettu. Vaikka Rajastania kutsutaan erämaan osavaltioksi, on täällä koko meidän Intia osuuden vihreintä – johtuen osin varmaan takana olevasta sadekaudesta.

Sade loppui linnoitusvierailun aikana vähän kymmenen jälkeen, kuten aamupalatarjoilija lähes tarkalleen ennusti ennusteen ollessa 10.30... Täältä suuntasimme matkan kohti Jaipurin keskustaa ja sen City Palacea, joka on valtava Maharajan omistama ja asustama kompleksi. Toki tuohon yksityisosaan ei turisteilla ole asiaa. Palatsissa löytyy museo, jossa voi ihailla erilaisia maalauksia, mattoja ja vaatteita. Sanonta "seinilläkin on korvat" on kuuleman mukaan lähtöisin täältä, kun naiset eivät saaneet tulla paikallisen tavan mukaan näkösälle vaan olivat seinän takana kuuntelemassa sisäseinien ollessa "verkkomaisia". Maharaja on oppaamme mukaan ollut kovinkin aktiivinen, kun hänellä oli 12 vaimoa ja monta sijaisvaimoa... Vaimot lienevät tapelleet ainakin keskenään melkoisesti... Nykyisin Maharajana on 12-vuotias poika, jolla ei enää ole hallinnollista valtaa, mutta varallisuutta ja muuta valtaa sitäkin enemmän.

Kävelimme vielä lähellä olevaan Jantar Mantar nimiseen astoronomiseen observatorioon, jossa ajankulkua seurataan tänäkin päivänä monella härvelillä. Huomasimme täälläkin olevan tavan, jossa turistiliput ovat moninkertaisesti kalliimpia kuin paikallisten, mutta oppaamme näytti kiertävän tämän aina sujuvasti ja ostavan paikallisten liput passitettuaan meidät odottamaan.

Sitten palasimme hotellille, jonka viereisessä ostoskeskuksessa kävimme romanttisella hääpäivälounaalla McDonaldsilla, joten tulipa ainakin originaalinen juhlapäiväateria ;-) Mäkkäristä sen verran, ettei sieltäkään löydy naudan lihaa, vaan tarjolla on ainoastaan kana- ja kasvisaterioita. Ja toki samaan tyyliin kuin Suomessa McRuis niin täällä esim. McPaneer jne.


( Päivitetty: 21.08.2011 16:03 )

 - J&J | Kommentoi



 Maanantai, 08.08 – Taj Mahal ja matka Jaipuriin
09.08.2011 12:29 | J&J


Hyvin nukutun yön jälkeen siirryttiin alakerran ravintolaan. Tarjonta oli runsasta, vaikka ruisleipää ei vieläkään löytynyt :-) Aamupalan jälkeen luovutettiin huone ja lähdettiin pitkään odotetulle Taj Mahal vierailulle. Matka taittui ”omalla” autolla ja sähköllä kulkevalla bussilla. Portin vieressä seisoskeli reilusti myyjiä, jotka yrittivät kaupitella kaikenlaista tavaraa postikorteista koruihin.


Menimme sisään itäisen portin kautta ja sulauduimme hyvin muiden matkajien joukkoon. Kamerat kävivät kovaa tahtia koko ajan. Totesimme, että maanantai aamu oli hyvä valinta vierailulle, sillä ihmisiä oli odotettua vähemmän.


Taj Mahalista, jonka rakentaminen kesti 22 vuotta ja vaati 22000 ihmisen panosta, on varmasti sanottu jo kaikki. Mutta kaikki nämä kuvaukset ymmärtää vasta sen jälkeen, kun on saanut kunnian nähdä se omin silmin. Monumentti pystytettiin kesari Shahjahanin synnytyksen aikana kuolleen vaimon Mumtaz Mahalin kunniaksi 1600-luvulla. Mumtaz aavisti kuulema oman kuolemansa ja vannotti miestä pystyttämään hänelle sellainen hautapaikka, jota maailma ei ole vielä nähnyt. Kun tultiin portista sisäpihalle, meille avautui upea näky siihen aamun auringon valossa loistavan menetetyn rakkauden symbooliin. Tänä aamuna se oli kirkkaan valkoinen. Kävelimme hitaasti sitä kohti. Ennen kuin pääsimme sisäpihalle, piti laittaa kenkiin suojat (tai vaihtoehtoisesti ottaa kengät pois). Opas selitti, että rakennusmateriaalina on käytetty vain valkoista marmoria ja koristeena muita (jalo)kiviä. Pääsy Tajin ympäröiviin torneihin on kielletty, sillä nämä valitettavasti innostivat liikaa itsemurhaajia. Turvallisuussyystä ei myöskään pääse katsomaan varsinaista hautapaikkaa. Kiersimme rakennuksen ympäri hitaasti, hiljaisuudessa ja vain katselimme.


Seuraavana vuorossa oli sitten Agra Fort, jonka rakentamisen aloitti suurin Mughalien keisareista Akbar 1500-luvulla. Fort on toiminut keisareiden asuinpaikkana ja se on rakennettu Delhin Red Fortin tavalla punaisesta kivestä. Yläosasta avautuu upea näkyy Tajiin.


Matkalla Jaipuriin pysähdyimme vielä ihailemaan Fatehpur Sikri nimistä hylättyä palatsia. Palatsi hylättiin yksinkertaisen syyn takia – alueella ei ollut tarpeeksi vettä.


Opas jäi kyydistä ja jatkoimme eteenpäin kuljettajamme kanssa. Koska hän ulkonäöltään muistuttaa meitä tunnetusta belgialaisesta etsivästä, annoimme hänelle lempinimen Hercule. Tie Agrasta Jaipuriin on nelikaistainen, joten matka sujui mukavasti, tosin välillä tuli autoja vastavirtaan ilman mitään varoitusta – lehmistä, hevosista ja koirista puhumattakaan... Saavuimme onnellisesti perille viiden aikoihin. Kävimme vielä tutustamassa hotellin kuntosaliin, joka oli hyvä. Sen jälkeen vielä pieni iltapala viereisessä ostoskeskuksessa. Jani tilasi taas sizzlerin, josta tällä kertaa tuli niin paljon savua, että meinasi tukehtua syödessä.


( Päivitetty: 21.08.2011 15:59 )

 - J&J | Kommentoi



 Sunnuntai 7.8, väsynyt matkapäivä
07.08.2011 19:29 | J&J

Päivä ei alkanut kaikkein lupaavimmin. Meillä ei ollut varhaista aamupalaa lupauksista huolimatta. Todettiin vain, että se on normaaliin tapaan klo 7.30 alkaen. No sitten kentällä tyhjin vatsoin. Oli kuin sotatila, kun jo kentän parkkipaikalle tullessa sotilaat tarkistivat autot. Ennen konetta olimme käyneet kolme kertaa turvatarkastuksessa (kuten toki kaikki muutkin) ja ennen koneeseen nousua piti tunnistaa oma laukkunsa samaksi, jonka oli tsekkauksessa jättänyt. Kaiken huippuna oli lentokoneruuan aterimien muuttuminen viikossa metallisista muovisiksi. Tätä pohdiskellessamme omissa päissämme (tosin emme päissään...), että täytyi olla joku uhka tai muu vastaava, kun viikossa turvallisuusjutut kiristyneet samalla lentoyhtiölla niin paljon. Kentälle tullessamme jo ilmoitettiin koneemme olevan tunnin myöhässä, koska Delhissä oli monsuunisateen takia sähköt menneet poikki. No lopulta pääsimme pari kolme tuntia myöhässä matkaan.

Vaikka olimmekin reilusti myöhässä, odotti Delhissä kuljettajamme, joka lähtee kanssamme kiertämään kultaista kolmiota eli Agra-Jaipur-Delhi. Hänet tapasimmekin jo Kiinasta tullessa – mukava mies. Kahden sadan kilometrin matka Agraan kesti yhdellä tauolla 6,5 tuntia, vaikka mitään erityisen pahoja ruuhkia ei ollutkaan. Liikenne on aika mielenkiintoista. Vinoittain ja poikittain menevät iloisen sekaisin autot, lehmät, koirat, pyöräilijät ja ylipäätänsä kaikenlaiset moottorikäyttöiset kulkuneuvot, kuten myös itserakennetut rekisteröimättömät. Kaistoja ei tunneta ja aina ei yksisuuntaisetkaan ole niin noko nuukia. Meteli tööttien muodossa on korvia huumavia, kun jos ohitat, tulet ohitetuksi tai muuten vain huvittaa, töötätään. Kerran meinasi poliisipartio tehdä ylimääräisen mielivaltaisen sakotuksen, mutta kun näkivät meidät ulkomaalaiset, päästivät menemään. Näin kuljettajamme kuvasi tilannetta, jossa meidät ohjattiin sivuun ja jo ennen pysähtymistä näytettiin, että menkää vain...

Näky on paikkapaikoin aika karu, kun roskia on joka puolella, kerjäläisiä kulkee ja toisaalta menee useamman sadan tuhannen meikäeuron huippuautot. Kuten kuljettajamme tiivisti, Intiassa köyhät ovat tosi köyhiä ja rikkaat tosi rikkaita. Sanopa sitä sen paremmin.

Perillä meitä odottikin mukava yllätys. Jos oli Himalayalla totuttu vaatimattomaan majoitukseen, nyt olikin sitten aivan huippuhotelli. Harmi, että täällä ollaan vain yksi yö ja jo heti aamusta lähdetään Taj Majaliin, joka alunperin piti olla jo tänään, mutta myöhäisen saapumisen vuoksi siirtyi huomiselle. Täällä pelätään erinäköisiä iskuja Eurooppaa enemmän, sillä hotelliin tullessa, auton alusta ja tavaratila tuli turvamiesten tarkistamiksi ja laukut vietiin läpivalaisun kautta sekä matkustajat metallinpaljastimen kautta. Hotellissa kävimme tutustumassa kuntosaliin ja ennen nukkumaanmenoa vielä pienellä iltapalalla.

 


( Päivitetty: 21.08.2011 15:46 )

 - J&J | Kommentit (1)Kommentoi



 Lauantai 6.8, Rentoa päivän viettoa ja jäähyväisillallinen
07.08.2011 18:38 | J&J

Tämä päivä on varattuna ihan vaan oleiluun ja ainakin matkaohjelman mukaan ostosten tekoon. Aamupäivällä Janilla oli vähän mahaoireita ja saatiin jännittää, iskikö vatsatauti. Sattumaa tai, mutta matkan ajan on otettu maitohappobakteerit ja illalla konjakki, joka juuri loppui ja heti tuli mahaan tuntemuksia. Loppujen lopuksi näytettiin selvinneen pienellä - ainakin tähän asti, eikä tämänpäiväinenkään vielä mikään kunnon tauti ollut.

Jania oli kiinnostanut koko matkan melontareissu, joita täällä järjestetään ja se olisi mahtunut juuri tähän päivään, mutta lopulta jätimme sen väliin ja otimme päivän kevyesti. Oltiinpa netissäkin, vaikka vähän oli takkuista, kun edellisenä päivänä joku koko alueen ainoa iso yhteysserveri oli kaatunut ja kaikki nettikahvilat kiinni. Ja sitten kun pääsimme koneelle, kaatui yhteys uudestaan kymmenen minuutin päästä. Eli ollaan nyt oltu aika eristyksissä, kun ei ole Ladakhin viikon aikana ollut kännykkäkään käytössä. Tosin täällä olisi jopa kolme verkkoa, mutta kummallakaan Suomalaisella isolla operaattorilla ei näyttänyt olevan roaming sopimusta.

Illalla meillä oli ohjelmaan merkitty farewall dinner changin (se kotitekoinen juoma, josta aikaisemmin kerrottu) kanssa. Mietittiin, että millaiset partyt mahtaa olla olla, kun täällä ei lähes missään ravintolassa tarjota alkoholia lainkaan. Joissakin hotellien ravintoloissa voi olla olutta, mutta siinä kaikki. Toinen ravintopuoleen liittyvä erikoisuus, ettei naudan lihaa ole missään vaan esim. bolognese tehdään lampaan lihasta eli lammasta ja kanaa tarjotaan ainoina liharuokina.

Matkatoimiston johtaja tuli kuljettajan kanssa hakemaan ja ajettiin kaupungin ulkopuolelle. Autosta noustessamme vähän ihmettelimme, kun ei näkynyt mitään ravintolaa vaan yksityiskoti. Meidät olikin kutsuttu kuljettajamme kotiin, jossa oli paikalliset perinteiset tarjoilut. Aluksi meille tuotiin taas sitä gur-gur teetä, joka ei ollut ihan yhtä pahaa kuin aikaisemmin maisteltu, muttei tätäkään pystynyt pahalla tahdollakaan juomaan tyhjäksi asti... Sitten tuli pöytään changia, johon laitettiin pöydässä paikallista jauhoa ja odotettiin sen valumista lasin pohjalle. Tämä chang oli ihan juotavaa, eikä mitään moitteen sijaa siitä. Ruuaksi saimme kasvis- ja lihapaistosta sekä momoja, jotka tällä kertaa olivat lampaanlihalla täytettyjä. Isäntämme olivat todella pahoillakaan, kun eivät tienneet Jolan olevan kasvissyöjä. Olivat jopa hotellista varmistaneet, että syökö suomalaiset lihaa ja sieltä oli annettu virheellinen tieto. Ilmeisesti seisovan pöydän lihankulutus oli ollut kahden edestä...


( Päivitetty: 21.08.2011 15:42 )

 - J&J | Kommentoi



 Perjantai 5.8, paluu taas Lehiin
06.08.2011 14:21 | J&J

Heräilimme jo ennen viittä aamulla – tällä kertaa pienemmin vuoristo-oirein, sillä olimme menneet jo reilusti ennen iltaysiä nukkumaan. Siten lähdimme jo ennen kuutta kävelemään rantaa ja vielä ihailemaan upeita maisemia.

Aamupalan jälkeen oli sitten aika hyvästellä tämä paikka ja lähteä samaa reittiä takaisin, mistä oli tultukin. Vuorille noustessa näimme tien sivussa Himalayan murmelilauman. Pysähdyimme ottamaan kuvia ja huomasimme, että nuo pullukat ovat tottuneet ihmisiä ja hyvin kesyjä. Tulivat täysin kosketusetäisyydelle katsomaan, löytyisikö jotain syötävää. Kaikesta päätellen ovat muutkin ohikulkijat pysähtyneet ja todennäköisesti olleet paremmin varustautuneita keksien tms. muodossa, mikä ei ole kovin hyvä tapa, koska sitten nämä kesyt eläimet tulevat tielle ja jäävät auton alle.

Paluumatkan luostariannoksen täytti Karun kylän toisella puolella oleva Hemis Gompa luostari, joka taas on alueen isoin ja siellä myös oli eniten turisteja. Tosin Jola ei tätä kuitenkaan päästänyt ranking-ykköseksi, vaikka kaunis olikin. Hemis kuuluu Drokpa suuntaukseen ja se kyllä näkyy kuvissa ja maalauksissa. Paikan erikoisuus on 12 metrinen thangka (suurin Lhadakissa) ja se esitetään vain joka 12 vuosi. Valitettavasti olemme tulleet tänne 5 vuotta liian aikaisin... Luostarin alueella sijaitsee myös museo, jossa on iso kokoelma Buddhan ja Taran patsaita, astioita, aseita ja lahjaksi saatuja esineitä. Lounaan söimme gompan kahvilassa – Janille taas yksi kasvisateria lisää.

Palatessamme Lehiin, odotti meitä lähes autio kaupunki, mikä johtui siitä, että oli tasan yksi vuosi aluetta kohdanneesta suuresta tulvasta, joka teki täällä pahoja tuhoja. Lähdimme kylänraitille, kun ajattelimme käydä juomasssa lassit ja netissä, mutta ei pienetkään liikkeetkään pitäneet ovia auki, joten jäi sitten vielä näkemättä kalevan kisojen kävelyjen tulokset. Emmekä sitten poikenneet edes lassille, vaikka pari kuppilaa olikin auki.

Ilmeisesti jonkinlaista sopeutumista koko ajan tapahtuu, kun ei mitään ihmeellisiä oireita tullut, vaikka nukuttiin niinkin korkealla ja matkalla piipahdettiin vielä paljon korkeammallakin. Vähän uupuneita kyllä olimme, mutta taitaisi sitä muutenkin tuntua, kun nyt neljänä peräkkäisenä päivänä rytyytettiin kapeita ja äärettömän mutkaisia vuoristoteitä 5-6 tuntia joka päivä... Välillä sitä ihmetteli, miten siellä oikein pärjättiin, kun ilman turvavöitä mentiin tien kunnon huomioon ottaen tuhatta ja sataa ja sitten vielä kaikki autojen kohtaamiset – ja tietenkin myös ohitukset... No enää ei tarvitse Suomessakaan näitä jännittää, sillä nyt on vuoriston retket takana. Huominen päivä on varattu kaupungissa oleskeluun ja rentoutumiseen ennen sunnuntaista siirtymistä pois Himalayalta.


( Päivitetty: 20.08.2011 20:21 )

 - J&J | Kommentit (2)Kommentoi



 Torstai 4.8 – telttailua 4300 metrissä
06.08.2011 14:20 | J&J

Aamulla näytti hetken siltä, voidaanko edes lähteä, koska Janilla oli yöllä vuoriston tuomina tuntemuksina, ettei saanut nukuttua ja pää oli tullut kipeäksi. Siksi tätä jouduttiin hetken miettimään, koska seuraavaksi yöksi ns. nukkumakorkeuden oli määrä nousta melkein 4300 metriin. Käytiin pieni keskustelu matkajärjestäjien kanssa ja todettiin, että otetaan varmuuden vuoksi happipullo mukaan, jos oireita tulisi – ja niin matkaan.

Pysähdyimme jo reilun kymmenen kilsan päähän ihailemaan Shey palatsia ja luostaria eli gompaa, joka on rakennettu pienen kukkulan päälle. Sinne jouduttiin puuskuttamaan portaat ylös, syke kävi korkeissa lukemissa. Palatsin sisälle ei voi mennä rakennuksen huonon kunnon takia ja myös gompa on vain osittaisessa käytössä. Luostarista löytyy pieni kirjasto, thanga-kokoelma (thanga on uskonnollinen maalaus, joka on tehty kankaan päälle) ja 12m Shakyamuni Buddhan patsas – alueen suurin. Sieltä suuntasimme pari kymmentä kilometriä Karu nimiseen kaupunkiin, joka ei osoittautunut nimensä mukaiseksi vaan siellä oli vuorossa jälleen yksi buddhalaisluostari tutustuttavaksi. Jola rankkasi tämän kauneimmaksi (tähän asti nähdyistä) luostariksi. Gelukpa suuntaukseen kuuluva Tickse (Thicksey) gompa hekuu elämää ja buddhalaisuuden henkeä. Se sijaitsee, kuten kaikki muut luostaritkin, kukkulan päällä ja muistuttaa kaukaata Potalan palatsia. Sen valkoiset seinät loistavat auringon valossa. Sisältä löytyy Maitreyan temppeli ja tärkeä tiibetiläisten kirjoitusten kokoelma, Dalai Laman ja gompan hengellisen johtajan lukuisten kuvien lisäksi.

Tämän jälkeen alkoi kipuaminen kohti Chang La:n solaa, josta ylitys vuoririvistön toiselle puolelle oli. Ennen kiipeämistä ja lisäksi matkan varrella myöhemmin piti näyttää matkatoimiston järkkäämät lupalaput ja passit samoin kuin oli aikaisemmallakin retkellämme. Vuoren ylityksen korkeutta oli tällä kertaa "vain" 5386 metriä eli reilut pari sataa vähemmän kuin kaksi päivää aikaisemmin ylitetyllä Khardung La:ssa. Nytkin oli lyhyt tauko ja teet Intian armeijan ylläpitämässä kahvilassa. Korkeus tuntui tällä kertaa päässä ja joutui välillä hengittämään tiheämmin.

Reilun tunnin alaspäin köröttelyn jälkeen saimme ensimmäisen näkymän tämänkertaisen retken pääkohteesta eli Padong järvestä, jonka kovasti kehutut maisemat todellakin osoittautuivat paikkansa pitäviksi. Järvi on syntynyt Himalayan vuoriston muodostuessa ja jäänyt merestä omaksi järvekseen, mistä johtuu sen suolaisuus. Järven värit tarinan mukaan vaihtuvat kahdeksan kertaa vuorokaudessa ja näin näytti tapahtuvan. Ilmeisestikin auringon valon kulman muuttuessa kirkkaan puhtaan järven värit vaihtelivat ja näkymä oli sanoinkuvaamaton vuorten reunustaessa sitä. Vielä muutama vuosi sitten koko alue oli suljettuna johtuen Tiibetin läheisyydestä. Itse asiassa kolme neljäsosaa kuuluu Kiinaan/Tiibetiin. Se on J- tai melkeinpä U-kirjaimen muotoinen kapea lonkero, joka ei ole kuin 6-7 kilometriä leveimmästäkään kohdasta, mutta pituutta kertyy 130 kilometriä.

Täällä meillä oli varmastikin reissun erikoisin majoitus, sillä asuimme teltassa, jossa oli kuitenkin sängyt, vesivessa, lamppu (johon illalla tuli alueen generaattorista sähkö) sekä vesipisteellä varustettu lavuaari. Yöllä toki oli vähän kylmää, kun lämpötila putosi jonnekin 5 asteen tietämiin, mutta lämpimät peitot pitivät kylmän poissa.

Ennen illallista kävimme tunnin mittaisella kävelyllä järven rannalla. Tuli melkein kotoisa olo, ei paljon ääniä kuulunut mistään.

Jos oli majoitus erityinen, oli kyllä illallinenkin. Se oli katettuna kymppitelttaan, jossa oli pöydät liinoilla ja kunnon ruokailuvälineillä. Ikimuistoisen siitä teki kuitenkin itse ruoka. Alkukeitot, viiden lajin pääruoka ja kaiken kruunasi vielä lämmin suklaakakku. Ja kaikki valmistettu toisessa, keittiönä toimivassa kymppiteltassa. Ja kun vielä tähän lisätään erittäin ystävällinen palvelu, ei paljoa voi vaatia lisää. Ainoan miinuksen Jani antoi siitä, että tästä tuli reissun toinen kasvisateria, mutta voi sitä maittavaa tehdä ilman lihaakin – kunhan ei tavaksi tule ;-)


( Päivitetty: 20.08.2011 20:08 )

 - J&J | Kommentoi



 Keskiviikko, 3.8 – paluu Lehiin
06.08.2011 09:16 | J&J

Yö meni hyvin ja vaikka ulkona oli aika kylmä, mökkimme pysyi lämpimänä. Tosin, kaikki on suhteellista. Meidän naapurit, Intialainen perhe, valittivat, että heillä oli niin kylmä että laittoivat kaiken mahdollisen (paitsi sängyn) päälle.

Aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan takaisiin Lehiin päin Sumurin kylän kautta. Lapset vilkuttivat, vuohien lauma tukki tien ja piti taas soittaa torvea. Sumurissa sijaitsee yli 150 vuotias luostari – Samstem Ling Gompa. Rakennukset vaikuttavat hyvänkuntoisilta, valkoiset seinät loistavat auringon valossa ja edessä komeilevat mahtavat vuoret. Rukoiluhuoneet ovat auki ja pääsimme seuramaan hetken aamurukousta. Munkit istuivat lattialla, maton päällä kahdessa rivissä kasvokkain ja lausuvat ääneen erilaisia rukouksia. Meille tarjottiin istuinalustaksi matto ja kupilliset voi-teetä. Ehkä olimme hieman epäkohteliaita, kun emme tyhjentäneet kuppeja, mutta toivottavasti munkit ymmärtävät sen jotenkin...

Matka jatkui kapeata vuoristotietä pitkin. Paljon kuorma-autoja (varsinkin armeijan) tuli vastaan ja meidän kuski joutui tekemään ihmeellisiä väistöliikkeitä. Täytyy myöntää, että ajaminen tässä vuoristossa on taitelulaji.

Saavuimme taas Khadung-Lhan huipulle ja pidimme siellä lyhyen tankkaus- (tee) ja tyhjennystauon. Tänäänkin huipulla oli reilusti ihmisiä ja autoja. Lyhyen hengähdyksen jälkeen lähdimme ajelemaan vuoristotietä alaspäin. Kaukana näkyi jo Shanti Stupa, mutta kesti vielä vähän aikaa ennen kuin päästiin kylälle asti. Opas ehdotti, että pitäisimme vielä matkan varrella lounastauon (hänellä oli mukana tarvikkeita), mutta totesimme, että koska määränpää on jo niin lähellä, ei enää kannata. Meillä oli toki oma intressi mukana – kaupungilla on paljon mukavannäköisiä ravintoloita – ja tuore naan maistuu paljon paremmalta kuin takalaatikossa useamman tunnin ollut kolmioleipä...

Saavuimme hotellille ja yllättäen saimme saman huoneen. Siellä ei viihdytty kauan, koska vatsa rupesi vaatimaan ruokaa. Valitsimme ravintolan nimeltä "Dreamland", sillä ruokalistalla oli sizzler ja sitä Jani kovastkikin toivoi. Sizzler-annoksessa tuodaan annos kuumalla pannulla sihisevänä, mistä nimikin tulee. Valinta kohdistui pippurikanaan, sillä nautaa täällä ei ruokalistalla ole näkynyt, vaikka kaduilla niitä koko ajan tepastelee – ovatkohan ne niin pyhiä, ettei edes turistin lautaselle jouda... Sen jälkeen käytiin netissä, lukemassa uutiset ja sähköpostit. Iltapäivällä oli tarkoitus käydä vähän kävelemässä, mutta jätettiin se väliin, kun Jolan nenästä tuli hieman verta. Toivottavasti vain kuivuuden takia eikä alkavan vuoristotaudin :-)


( Päivitetty: 20.08.2011 19:59 )

 - J&J | Kommentoi



 Tiistai 2.8, maailman korkeimman tien kautta Nubra Laaksoon
03.08.2011 12:14 | J&J

Aamupalan jälkeen, mikä tällä kertaakin koostui puurosta, munakkaasta ja kahvista, pakattiin tavarat autoon ja lähdettiin ajelemaan Nubra Laakso eli Lhdorma tai kukkien laakso päämääränä. Meidän laukkujen lisäksi kuljetettiin pari säkkiä perunaa, sipulia ja kananmunia. Kenties meidän tämän päivän illallinen? Hieman jännitettiin, miten elimistö mahtaa reagoida korkeuteen, koska tarkoitus oli mennä Khardung-Lhan tietä pitkin ja se on maailman korkein tie. Sen korkein kohta sijaitsee 5602m korkeudessa. Sykemittari oli koko ajan päällä, koska haluttiin tietää, miten Jolan sydän reagoi ohennettuun ilmaan. Mutta mitään oireita ei tullut, sydän sykkii ihan normaalisti ja keuhkotkin näyttävät toimivan. Nubra Laaksoon ei saa mennä ilman lupaa ja matkan varrella matkadokumentit passien kera tarkistetaan 2-3 kertaan.

Tie on melkein koko matkan kapeahko, mutta asfaltoitu ja mutkia on reilusti. Mutkassa soitetaan torvea ja joskus useastikin. Autoja tulee koko ajan vastaan, myös isoja armeijan kuorma-autoja ja pikkubusseja. Muutama kamikaze lähti ohittamaan hurjissakin paikoissa, mutta yleisesti täytyy sanoa, että täällä tehdään tilaa tosi hyvin. Välillä ihmetytti miten 2 vastaantulevaa autoa voi mahtua, kun tie tuntuu niin kapealta ja mitään suojia tien reunoilla ei ole. Retkeä emme suosittele henkilöille, jotka pelkäävät korkeita paikkoja. Tietyöt ovat vielä kesken ja matkan varrella näimme monta paikallisen tielaitoksen työntekijää. Siellä kun ei ole hirveästi taloja, nämä ihmiset asuvat sitten teltoissa. Vai onko teltta liian hienostunut sana – pressun alla ihmisparat nukkuvat. Tuli taas mieleen, miten itse on etuoikeutettu. Paikalliset sanoisivat varmasti, että se on karman laki. Oli miten oli, tuntui välillä tosi pahalta niiden ihmisten puolesta.

Saavuimme Khadrung Lhan huipulle. Ilman lämpötila on laskenut selvästi, olisiko 10 asteen paikkeilla. Muutama lumihiutale leijui ilmassa. Kaikki matkailijat pysähtyvät siellä, joten palveluitakin löytyy – kahvila ja vessat. Kahvilassa meille tarjottiin paikallista makeata teetä, joka maistui ihan glögille ja momoja – eli vedessä keitettyjä täytettyjä piirakoita, jotka ovat tyypillisiä tiibetiläisessä keittiössä. Maistuivatpas hyviltä! Vessasta sen verran että oli yksinkertainen, mutta siisti ja ikkunasta avautuivat upeat näkymät vuorille. Vessan kouru johti suoraan putoukseen eli siitä kohtaa jos meinaisi ylös kiipeillä, pitäisi hieman katsoa ylöspäin..

Koska huippu oli saavutettu, jatkoimme matkaa alaspäin. Massiivisten vuorten ympäröimänä tuntee itsensä tosi pieneksi. En edes löydä sanoja, enkä haluaa etsiä, koska tuskin mitkään sanat voisivat kuvata oikein sen kaiken kauneuden.

Saavuimme Diskitin kylälle ja kiipesimme ylös Diskitin Luostariin tai paikallisella kielellä Gompaan, joka on vanhin luostari Nubran Laaksossa (se perustettiin yli 350 vuotta sitten). Kukkulan päällä komeilee suuri Maitreyan - eli tulevan - Buddhan patsas. Uskotaan, että hän palaa maahan ihmisen muodossa 4000 vuotta sen jälkeen kun Sakyamuni Buddha on lähtenyt. Gompassa nykyään asuu noin 100 munkkia ja siellä on myös koulu, jossa lapset Buddha-oppien lisäksi opettelevat myös kieliä. Erikoisin luostarissa on patsas, joka legendan mukaan pitää kädessä Mongoli-hyökkääjän pään ja käden. Kun astuimme rukoiluhuoneeseen sisään (niitä on siellä 3), huomasimme sivussa istuvan munkin. Hän lueskeli kaikessa rauhassa joitakin kirjoituksia.

Matkalla viimeiseen määränpäähän pysähdyimme lounaalle hiekkadyynien alueelle. Sää muuttui sateiseksi ja tuuli oli kova, joten piti hakea lisää vaatetusta. Nubu haki meille autosta eväät – 3 laatikkoa, joista löytyi kolmioleipä, pari keksiä, kananmuna, banaani ja peruna (kuoren kanssa). Söimme siellä luonnon keskellä. Viereen tuli koira ja antoi ymmärtää, että hänellekin maistuisi. Ja kyllä me ymmärrettiin ihan hyvin, sen verran sitä koirakieltä on kotona opiskeltu ;-)

Vihdoin saavuttiin meidän leirintäpaikalle, Lharimo North Campiin, joka koostuu teltasta ja pikku mökistä ja sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Vaikka aamulla oli vielä puhetta teltasta, majoitus muuttuikin pikku mökiksi, jossa on oma suihku ja vessa – tosin vesi tietenkin oli jäätävää. Opas ja kuljettaja taitavat nukkua teltassa... Kahden yön päästä meilläkin lukee matkakuvauksessa ja vouchereissa telttamajoitus ja siellä paikassa (Padong La järvellä) on öiseen aikaan kylmää, joten tulee mielenkiintoista.

Oppaamme kertoi, että täällä päin talot rakennetaan mudasta, kuten meidän mökkimmekin. Hän selitti, kuinka se eristää lämpöä niin hyvin, ettei muita eristeitä tarvita. Tämä tuli todistetuksi, sillä yöllä oli varmastikin alle kymmenen astetta, oli mökkimme silti tosi lämmin, vaikka ei lämmitystä ollutkaan.

Illallisella Janista tuli kasvissyöjä, sillä muuta ei ollut tarjolla, mutta täytyy myöntää ruuan olleen maittava. Se koostui riisistä, nuudeleista, momoista (joita tuli jo aikaisemmin päivällä syötyä), kevätkääryleistä sekä Janin väliin jättämästä herkkusienikeitoksesta, jotka kruunattiin liekitetyillä aprikooseilla. Voi sanoa ruuan olleen todellista lähiruokaa, kun campilla kasvatetaan kananmunia ja riisiä lukuun ottamatta kaikki ainekset. Tosin päivällä taisimme tuoda osan vielä edellisestä sadosta.

Illalliselta siirryimme vähän matkan päähän katsomaan paikallisen ryhmän esittämään alueen perinteistä tanssi- ja lauluesitystä. Esityksen aikana meille tarjottiin chang-juomaa, joka maistui samalta kuin vielä kesken käymisen olevasta kiljuastiasta otetulta, vaikka emme olekaan kesken käynyttä kiljua juoneetkaan... Sitä tehdään ohrasta ja se kuuluu buddhalaisiin rituaaleihin. Mutta tuota pystyi lasilliset juomaan toisin kuin gur-gur teetä, jota myös aktiivisesti tarjoiltiin. Toki maistoimme tätä juomaa, joka on tehty yakin voista, johon sekoitetaan suolaa, soodaa, maitoa, vihreää teetä ja kuumaa vettä. Tuo oli aivan yhtä pahaa – tai jopa pahempaa kuin mitä lonely planetin kirjassakin peloteltiin... Lisäksi opimme yhden monikäyttöisen sanan ladakhin kielellä eli jule, joka tarkoittaa terve, näkemiin, kiitos, ole hyvä!


( Päivitetty: 20.08.2011 19:51 )

 - J&J | Kommentit (1)Kommentoi


©2017 Meidän matkat - suntuubi.com